Page, Stage, Screen, Seen

Kesä alkaa olla ohitse, aika tuntuu kuluneen niin nopeasti. En osaa vielä sanoa, jatkanko tätä sarjaa syksyllä. Jos minulla löytyy siihen aikaa ja jaksamista, postausten väli olisi ainakin kaksi viikkoa, mikä nytkin on kyllä ollut välinä. Silloin pitäisi kyllä keksiä uusi teema otsikoille, kun kerta olen yrittänyt lainata aina jotakin kesäaiheista (tai jotenkin kesään liittyvää) lyriikkaa. Mutta haluaisin kuulla, onko tällä blogilla lukijoita. Jos pidätte tästä postaussarjasta, ilmoittakaa ihmeessä, koska kirjoittaminen ilman lukijoita tuntuu aika turhalta.  Tänään puhutaan 70-luvun suuresta hittimusikaalista, jonka elokuvaversiosta tuli ilmestyttyään kaikkien aikojen menestynein musikaalielokuva (nykyään se on 25. sijalla). Kyseessä on siis Grease . Alkuperäinen musikaali sai ensi-iltansa vuonna 1971 ja elokuva vuonna 1978. Musikaalin kirjoittivat Jim Jacobs ja Warren Casey , joiden käsialaa ovat myös alkuperäiset laulut. Elokuvaan kirjoitettiin myös uusia lauluja, joiden takana ...

Onkin taas päässyt kulumaan kaksi viikkoa viime postauksesta. Tässä kohtaa on varmaan paras myöntää, etten voi luvata postausten olevan viikottaisia, vaan tahti riippuu omasta jaksamisestani. Mutta siirrytään asiaan.  Sundays of Song on vasta kuudennessa osassaan, ja minun on jo nyt vaikea keksiä, mistä musikaaleista kirjoittaa... Kenties jossakin vaiheessa täytyy unohtaa ajatus yhteensopivista musikaaleista. Mutta ei vielä. Viimeksi kirjoitin Anastasiasta , ja nyt vuoron saa toinen 1990-luvun animaatiomusikaali, nimittäin Egyptin prinssi ( The Prince of Egypt , 1998). En ole nähnyt paljon muita kuin Disneyn tuottamia animaatiomusikaaleja, eikä niitä olekaan paljon sellaisia, joita yleisesti ottaen pidetään onnistuneina. DreamWorks Animationin Egyptin prinssi on yksi harvoista laadukkaista tapauksista, ja siihen onkin satsattu kunnolla. Vanhan Testamentin Exodukseen perustuvan elokuvan ohjasivat Brenda Chapman , Steve Hickner ja Simon Wells , taustamusiikin sävelsi Hans Zimmer ...

Hyvää elokuuta kaikille! On taas koittanut sunnuntai ja uuden Sundays of Song -postauksen aika. Tänään puhumme elokuvasta Anastasia . Don Bluth in ja Gary Goldman in ohjaama animaatio vuodelta 1997 on yksi 90-luvun animaatioklassikoista, jota usein on luultu Disneyn tuotokseksi. Ja aivan kuten The Sound of Music , myös Anastasia on nykyään Disneyn omistuksessa yhtiön ostettua 20th Century Foxin. En kuitenkaan pidä Anastasiaa Disney-elokuvana, samoin perustein kuin en myöskään Sound of Musicia .  Sinänsä erehdys, että Anastasia olisi Disneyn tekele, on ymmärrettävä, onhan se tyyliltään melko samankaltainen kuin monet Disney-klassikot. Enkä tarkoita niinkään animaatiotyyliä, vaan tarinaa: musikaali, jonka pääosassa on omapäinen prinsessa, pahis, jolla on yliluonnollisia voimia, hassuja eläimiä... Tekijät eivät ole tuntuneet tosissaan edes yrittää erottua Disneystä. Mutta toisin kuin Disneyn prinsessaelokuvat, jotka useimmiten perustuvat tunnettuihin satuihin, Anastasia ammen...

Nyt onkin kulunut kaksi viikkoa viime postauksestani, syynä on se etten ollut viime viikonloppuna kotona ja jostain syystä tämän tekstin syntyminen on ollut vaivalloista. Mutta asiaan. Tämän kertaisessa Sundays of Song  -postauksessa puhun musikaalista, jota olen jo aiemminkin blogissa käsitellyt, täällä  ja täällä . Näin Wicked -musikaalin ensimmäistä kertaa kesällä 2016 ja toisen kerran kolmannella Lontoon matkallani keväällä 2019, samalla reissulla kun näin Hamiltonin ja Les Misérablesin ensimmäistä kertaa. Neljä vuotta sitten Wicked oli matkan pääsyy, vuosi sitten sen näkeminen oli ex tempore -päätös. Mutta koska hotellimme oli Victoriassa lähellä teatteria eikä siskoni ollut vielä nähnyt musikaalia, niin ajatus ei tuntunut huonolta. Varasimme sunnuntaina paikat takaparvelta maanantain esitykseen, ja vaikka ne halvat olivatkin, ei näkyvyyden suhteen ollut valittamista. Tietenkään yksityiskohtia ei erottanut ja silmät tulivat vähän kipeiksi, kun yritti tihrustaa näytteli...

Taas on uusi sunnuntai ja uuden Sundays of Song -postauksen aika. Tämän kerran musikaali on vuoden 1939 klassikko The Wizard of Oz eli Ihmemaa Oz . Elokuva on yksi Amerikan rakastetuimmista ja arvostetuimmista elokuvista. Musikaali pohjautuu L. Frank Baum in lastenkirjaan The Wonderful Wizard of Oz (suomennettu nimillä Oz-maan taikuri , Ozin velho ja Ihmemaa Oz ), mutta on luultavasti alkuteosta tunnetumpi ja vaikuttanut merkittävästi myöhempiin Oz-adaptaatioihin. Katsoin elokuvan perheeni kanssa vuonna 2016 valmistautuessani näkemään Wicked -musikaalin. Halusin päästä sisälle Ozin maailmaan ja nähdä, miten paljon elokuva on vaikuttanut kyseiseen musikaaliin. Ihmemaa Ozin ohjasi pääasiassa Victor Fleming. Laulut sävelsi Harold Arlen ja sanoitti Yip Harburg . Elokuva ei ollut heti suurmenestys, mutta saavutti klassikon aseman myöhempien televisioesitysten kautta. Vuonna 2011 sai ensi-iltansa Andrew Lloyd Webber in tuottama West End -musikaali, joka tehtiin elokuvan pohjalta. ...

Toinen Sundays of Song -sarjassa käsittelyyn pääsevä musikaali on todellinen klassikko, jota on alun perin esitetty teatterilavoilla mutta joka on kiistatta tunnetumpi elokuvana. The Sound of Music  sai Broadway-ensi-iltansa vuonna 1959, ja elokuvaversio ilmestyi vain kuusi vuotta myöhemmin vuonna 1965. Richard Rodgers in säveltämä ja Oscar Hammerstein II :n sanoittama musikaali perustuu löyhästi Maria von Trapp in muistelmiin. Robert Wise n ohjaamasta elokuvasta tuli menestys, ja se voitti muun muassa parhaan elokuvan, parhaan ohjaajan ja parhaan musiikin Oscar-palkinnot.  Katsoin elokuvan ensimmäistä kertaa viime syksynä Netflixistä ystäväni kanssa. Se oli ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa näkemäni Rodgers & Hammerstein -musikaali. Kaksikon muita yhdessä kirjoittamia teoksia ovat muun muassa Oklahoma! , South Pacific , The King and I ja Cinderella . Niistä tehdyt elokuvat ovat kyllä sellaisia, jotka haluaisin joskus nähdä.  Nykyään Sound of Musicia voisi...

Nyt on aika toiselle osalle Sundays of Song -sarjan Hamilton -jaksossa. Tänään käsittelyyn pääsee Lontoon Hamilton ja musikaaliin liittyvät tuotteet. En usko, että tämän postaussarjan tulevien musikaalien käsittely kestää kahta viikkoa, mutta en voi luvata mitään... Tämänkin piti olla vain yksiosainen, mutta tekstiä sen kuin syntyi. Mutta nyt asiaan. Lontoossa Hamiltonia esitetään (tai ei tietenkään tällä hetkellä esitetä) Victoria Palace Theatressa, joka oli ollut kunnostuksen alla ja avattu uudelleen Hamiltonin tullessa ensi-iltaan. Teatteri on kaunis, samaan aikaan juhlava ja intiimi. Saavuimme paikalle melko aikaisin ennen esitystä, sillä hotellimme oli lähellä teatteria ja olimme valmistautuneet jonottamiseen ja lippujen perinpohjaiseen tarkistamiseen. Lippujen ostajan piti olla paikalla teatterissa, ja mukana piti olla henkilötodistus ja maksutiedot ja mitä vielä... Mutta lopulta kaikki sujui paljon helpommin ja nopeammin kuin olimme odottaneet. On kai järkeenkäypää, ettei l...