Songs of Sunday #6: Hope seemed like the summer birds, too swiftly flown away...

Onkin taas päässyt kulumaan kaksi viikkoa viime postauksesta. Tässä kohtaa on varmaan paras myöntää, etten voi luvata postausten olevan viikottaisia, vaan tahti riippuu omasta jaksamisestani. Mutta siirrytään asiaan. Sundays of Song on vasta kuudennessa osassaan, ja minun on jo nyt vaikea keksiä, mistä musikaaleista kirjoittaa... Kenties jossakin vaiheessa täytyy unohtaa ajatus yhteensopivista musikaaleista. Mutta ei vielä. Viimeksi kirjoitin Anastasiasta, ja nyt vuoron saa toinen 1990-luvun animaatiomusikaali, nimittäin Egyptin prinssi (The Prince of Egypt, 1998).

En ole nähnyt paljon muita kuin Disneyn tuottamia animaatiomusikaaleja, eikä niitä olekaan paljon sellaisia, joita yleisesti ottaen pidetään onnistuneina. DreamWorks Animationin Egyptin prinssi on yksi harvoista laadukkaista tapauksista, ja siihen onkin satsattu kunnolla. Vanhan Testamentin Exodukseen perustuvan elokuvan ohjasivat Brenda Chapman, Steve Hickner ja Simon Wells, taustamusiikin sävelsi Hans Zimmer ja laulut kirjoitti Stephen Schwartz. Ääninäyttelijöinä on sellaisia näyttelijätähtiä kuin Val Kilmer, Ralph Fiennes, Sandra Bullock ja Helen Mirren. Elokuvan menestys johti lopulta teatterimusikaaliin, joka sai ensi-iltansa vuonna 2017, lähes kaksikymmentä vuotta elokuvan ilmestymisen jälkeen. 

Objektiivisesti katsottuna Egyptin prinssi on todella vaikuttava elokuva, joka kertoo tutun tarinan kauniin animaation ja tunteisiin käyvän musiikin kautta. Mutta se ei ole sellainen elokuva, jonka haluaisin katsoa yhä uudelleen, enkä ole edes nähnyt sen kuin kerran. Sanoisin, että syynä on aihepiiri. Uskonnolliset tarinat voivat olla mielenkiintoisia, mutta itse en oikein välitä Raamatun tarinoista näin suoraan kerrottuina. Uskontojen historia on kiinnostavaa, samoin uskonnollisuuden psykologia, mutta kun annetaan ymmärtää, että näin asiat ovat, Jumala on olemassa ja jos Hänen tahtoaan ei noudateta, vesi muuttuu vereksi ja esikoislapset kuolevat... Olen niin iloinen, etten nähnyt tätä elokuvaa lapsena. Ei sitä selkeästi ole pienille lapsille tarkoitettukaan, mutta ilmeisesti aika moni sen on kuitenkin lapsena nähnyt. Mutta nyt menin vähän aiheen ohi. Tarkoitan, että minun makuuni Egyptin prinssi on vähän liiankin uskonnollinen. 

Syvennetyt hahmot raamatullisessa tarinassa

Egyptin prinssi on siinä mielessä onnistunut adaptaatio, että se on laajentanut yksinkertaisen ja nopeasti etenevän Raamatun kertomuksen kokopitkäksi elokuvaksi, joka kertoo tarinan verkkaisemmin ja antaa hahmoille tilaa. Raamatun henkilöillä ei ole varsinaisia persoonallisuuksia, vaan kirjassa kerrotaan, mitä he tekevät tai mitä Jumala käskee heidän tehdä, ei niinkään, mitä he ajattelevat tai tuntevat. Egyptin prinssissä hahmot ovat inhimillisiä, ja erityisesti Mooseksen hahmokehitystä hemmotellusta prinssistä nöyräksi israelilaisten johtajaksi on hieno seurata. Myös naishahmot on nostettu paremmin esille, erityisesti Mooseksen sisar Miriam ja vaimo Sippora, vaikka heidän päätarkoituksensa onkin tukea Moosesta. 

Mielenkiintoista elokuvassa on kuitenkin Mooseksen ja Ramsesin suhde, joka alkaa rakastavana veljessuhteena ja päättyy välirikkoon, kun Ramses kieltäytyy vapauttamasta heprealaisia. Mooses ei lakkaa välittämästä veljestään tämän vihasta huolimatta, vaan tuntee surua samalla, kun toteuttaa Jumalan tahtoa rankaisemalla egyptiläisiä. Vaikka Ramses on tässä vaiheessa antagonisti, ei hänkään silti täysin menetä inhimillisyyttään, vaan hänen vihansa Moosesta kohtaan on ymmärrettävää, etenkin kun Ramses menettää poikansa viimeisessä vitsauksessa. Pidän siitä, etteivät hahmot ole mustavalkoisia vaan moniulotteisia, etenkään kun se ei raamatullisessa tarinassa ole mikään itsestäänselvyys.

Mooseksen ja Ramsesin läheinen veljessuhde muuttuu vääjämättä traagiseksi.

Suurin syy siihen, ettei elokuva vaikuttavuudestaan huolimatta ole aivan mieleiseni, on sama, miksen ylipäätään pidä Vanhasta Testamentista: siinä Jumala on aivan liian julma, jotta voisin pitää Häntä oikeudenmukaisena tai hyvänä. Elokuvassa kuvataan uskontoa hyvänä asiana, etenkin lauluissa "Through Heaven's Eyes" ja "When You Believe" (tosin sen voi tulkita myös laajempana ilmaisuna tärkeydestä uskoa omaan itseensä ja parempaan tulevaisuuteen). Mutta nämä ovat ihmishahmojen ilmaisuja. Jumalan roolia ei ole juuri muutettu, ja Hän lähettää samat julmat vitsaukset kurittamaan Egyptiä kuin Raamatussakin. Tosin ainakaan elokuvassa ei anneta ymmärtää, että Jumala itse kovettaa faaraon sydämen, toisin kuin Raamatussa, jossa syntyy kuva, että Jumala vain halusi rangaista egyptiläisiä mahdollisimman rajusti, vaikka faarao olisi heltynyt jo aiemmin. Elokuvassa Mooses jopa tiedostaa, että viattomat egyptiläiset joutuvat kärsimään, koska Ramses ei päästä israelilaisia vapaiksi ("All the innocent who suffer / from your stubbornness and pride"), mutta silti Mooses ei kyseenalaista Jumalan tekoja. Yrittääkö elokuva siis sanoa, että vitsaukset ovat välttämätön paha? Jopa esikoislapsien surmaaminen? En vain voi ymmärtää. Minulla ei siis ole ongelmaa sen kanssa, että vitsaukset kuvataan, vaan siinä, että minulle jää vähän epäselväksi, mitä elokuva haluaa niistä sanoa. 

Odotin myös elokuvan keskittyvän enemmän Mooseksen ja Ramsesin suhteeseen, DVD:n juonikuvauksessakin taidettiin puhua vain siitä, miten veljekset kasvavat yhdessä, mutta heitä odottaa hyvin erilainen kohtalo... tai jotakin sellaista. Elokuvissa ja tarinoissa ylipäätään minua kiinnostavat yleensä ensisijaisesti hahmot. Joten vaikka Egyptin prinssissä hahmoja onkin kehitelty hienosti, keskittyy elokuva etupäässä juoneen ja Exodus-tarinan, jossa faaraon nimeä ei edes mainita, laajennettuun, mutta pohjimmiltaan uskolliseen sovittamiseen. Enkä yksinkertaisesti tunne tarinaa kohtaan sellaista yhteyttä, että se paljonkaan kiinnostaisi minua. 

Mahtipontisuutta ja hiljaista rukoilua - Egyptin prinssin musiikki

Parasta Egyptin prinssissä on ehdottomasti musiikki. Kuuntelen lauluja mielelläni, vaikken elokuvaa välitäkään katsoa. Niissä kuullaan sekä Israelin kansan kärsimystä että yksittäisten henkilöiden sisäisiä tuntemuksia. Oma suosikkini lauluista on (huolimatta äskeisestä kritiikistäni) "The Plagues", erityisesti Mooseksen ja Ramsesin soolot. Myös "Deliver Us", "All I Ever Wanted" ja "When You Believe" ovat mieluista kuunneltavaa. 

Huono puoli on se, että lauluja on niin vähän. Olisi ollut hienoa kuulla Ramsesilta enemmän laulua kuin vain muutaman rivin verran "The Plagues" -kappaleessa. Ralph Fiennes ei ole laulaja, mutta minusta hänen äänensä kuulostaa hyvältä. Miriamin ja Sipporan (lauluäänet Sally Dworsky ja Michelle Pfeiffer) osuudet "When You Believe" -laulussa ovat niin kaunista kuultavaa, että naisilla olisi voinut olla edes lyhyet soolokappaleet. Minusta lauluja ei voi koskaan liikaa, ainakaan jos elokuvan on tarkoitus olla musikaali.

En tule elokuvassa aina kiinnittäneeksi huomiota taustamusiikkiin, varsinkin kun kyseessä on musikaali ja odotan vain, milloin on seuraavan laulun aika. Päätin siis kuunnella Egyptin prinssin soundtrackia ja totesin, että Hans Zimmerin sävellykset ovat (tietenkin) myös upeita. Suosikkini on soundtrackin viimeinen instrumentaali "Red Sea", tosin se saattoi jäädä mieleen myös siksi, että se on lopussa. Zimmerin taustamusiikki ja Schwartzin laulut sopivat saumattomasti yhteen ja niissä molemmissa on sopivasti sekä mahtipontisuutta että rauhallisia ja hartaita kohtia. 

En ole kuunnellut teatterimusikaaliin lisättyjä lauluja, mutta uskon sieltäkin löytyvän vaikuttavia kappaleita. Olen vain kuullut, ettei musikaali ole niin vaikuttava kuin se voisi olla, ja että siinä on tehty kummallisia muutoksia tarinaan. Mutta en voi sanoa mitään omasta näkökulmastani. Voisin varmaan mennä musikaalia katsomaan, jos se joskus Suomeen tulisi, mutta muutoin se ei kyllä ole kovin korkealla listallani musikaaleista, jotka haluan joskus nähdä. 

Nyt kun koulut ovat alkaneet, pääsee seuraavaksi käsittelyyn klassinen high school -musikaali, enkä nyt tarkoita Disney Channel -elokuvaa (en ole edes nähnyt niitä), vaan huomattavasti vanhempi elokuva, jossa muistellaan kesäöitä...