No One Mourns the Wicked!
Kuten viime tekstissä jo sanoin, päätin tehdä erillisen arvostelun Wicked-musikaalista. Halusin kertoa vähän tarkemmin mielipiteitäni musikaalin tarinasta, hahmoista ja lauluista.
Wicked perustuu Gregory Maguiren romaaniin Noita: Lännen ilkeän noidan elämä ja teot (Wicked: The Life and Times of the Wicked Witch of the West, 1995). Juoneltaan musikaali ei juurikaan seuraa lähdeteostaan, ja esimerkiksi romaanin uskonnolliset aiheet on poistettu kokonaan. Molemmissa on kuitenkin sama päähenkilö: vihreäihoinen ja älykäs Elphaba (suomennetussa romaanissa Elfaba), joka tulee tunnetuksi Lännen ilkeänä noitana.
Musikaali keskittyy suurelta osin Elphaban ystävyyteen täydellisen vastakohtansa, hemmotellun ja itsekeskeisen Galindan kanssa, josta puolestaan tulee hyvä noita Glinda. Musikaalissa käsitellään myös paljon muita aiheita, kuten molempien tyttöjen rakastumista komeaan Fiyeroon, Ozin Eläinten (kirjoitan Eläimet isolla, koska niin kirjassa erotetaan puhuvat eläimet puhumattomista) oikeuksia sekä hyvyyden ja pahuuden olemusta.
Elphabaa verrataan usein Frozenin Elsaan, mikä ei ole ihmekään, sillä molemmilla hahmoilla on syntymästään asti taikavoimia, joita he ovat yrittäneet piilottaa ja he ovat ympäristössään ulkopuolisia. Lisäksi molempien hahmojen takana on alun perin ollut näyttelijä Idina Menzel, joka myös on laulanut hahmojen melko samanlaiset tunnuskappaleet. Sekä Elphaban Defying Gravity että Elsan Let it Go ovat mieleenjääviä power balladeja, joiden sanomana on yhteiskunnan odotusten uhmaaminen ja itsenäisyys. Monet ovatkin tehneet YouTubeen videoita, jossa nämä kaksi kappaletta yhdistetään (yleensä nimellä Let it Defy Gravity).
Elphaban rooliin on West Endissä tällä hetkellä kiinnitetty Emma Hatton, joka ei kuitenkaan ollut päässyt meidän näkemäämme esitykseen. Sen sijaan näimme roolissa Michelle Pentecostin, joka on käsittääkseni sijaistanut roolissa vuonna 2013 ja palasi nyt "hätävarana", kun sijaisnäyttelijätkään eivät päässeet paikalle. Ensin olin tästä vähän harmissani, mutta Pentecost lauloi hyvin ja teki hahmosta uskottavan. Jälkeenpäin lukemistani kommenteista hänestä pidettiin kovasti.
G(a)lindan roolissa näimme roolin virallisen näyttelijän, ihastuttavan Savannah Stevensonin. Glindan huvittava itserakkaus ja suuret eleet voisivat tehdä hahmosta epäuskottavan, mutta Stevensonin suoritus oli sopivissa määrin liioiteltu, niin että hahmolle pystyi nauramaan, mutta hänet otti silti tosissaan.
Pääosien lisäksi erityisen mieleenpainuvia hahmoja olivat miespääosa Fiyero, jota esitti uskomattoman komea Oliver Savile, sekä Ozin Velho, jonka roolissa näimme Sean Kearnsin. Roolin virallinen esittäjä on Mark Curry, ja Kearns puolestaan esittää yleensä Doctor Dillamond -nimistä Vuohta. Vaikka Velho ei esiinny kovin monessa kohtauksessa, hän on kuitenkin moniulotteinen hahmo, joka pääsee myös laulamaan yhden omista lempikappaleistani, Wonderful:in.
Wicked on upea musikaali, mutta en sanoisi sitä täydelliseksi. Minua jäi esimerkiksi häiritsemään, että vaikka pidin sekä Elphabasta että Glindasta yksittäisinä hahmoina, heidän välinen ystävyytensä tuntui jäävän jotenkin pinnalliseksi. Ehkä kyse oli vain minusta itsestäni, mutta olin odottanut olevani lopussa paljon liikuttuneempi kuin olin. Lisäksi joitakin kohtia juonessa ei mielestäni selitetty tarpeeksi hyvin.
Wickedin laulut ovat kyllä upeita. Stephen Schwartz, jonka tunsin entuudestaan sanoittajana Disneyn elokuvissa Pocahontas (1995), Notre Damen kellonsoittaja (The Hunchback of Notre Dame, 1996) sekä Lumottu (Enchanted, 2007) ja säveltäjänä ja sanoittajana DreamWorksin Egyptin prinssissä (The Prince of Egypt, 1998), hämmästytti minut erityisesti sanoituksillaan, jotka parhaimmillaan saivat ymmärtämään aivan uusia asioita. Kaikista lauluista en saanut selvää itse esityksessä (en kyllä kaikesta dialogistakaan), mutta onneksi sain teatterista virallisen Original Broadway Cast Recording -CD:n, jonka mukana tulivat myös sanoitukset.
Lauluissa korostetaan erityisesti hyvyyttä, pahuutta ja niiden vastakkainasettelua, mikä näkyy voimakkaimmin aloituskappaleessa No One Mourns the Wicked. Myös Elphaban toisella puoliajalla laulama soolo, No Good Deed, saa pohtimaan hyvyyttä aivan uudesta näkökulmasta ja on minusta musikaalin surullisin laulu. Mukana on kuitenkin myös kevyitä ja hauskoja kappaleita, kuten Galindan soolo Popular sekä Fiyeron elämäntavasta kertova rento Dancing Through Life.
Wicked on pysynyt kestosuosikkina jo 13 vuoden ajan, ja mikä ettei? Musikaalissa on mieleenpainuvia hahmoja, sopivasti dramatiikkaa ja huumoria, ajaton tarina ja mahtavia lauluja. Se on ehdottomasti upein teatteriesitys, jonka olen nähnyt, ja vaikka tulevaisuudessa saatan nähdä jotakin vielä hienompaa, Wicked tulee aina säilymään muistoissani ja sydämessäni ensimmäisenä näkemänäni West End -musikaalina.
Musikaali keskittyy suurelta osin Elphaban ystävyyteen täydellisen vastakohtansa, hemmotellun ja itsekeskeisen Galindan kanssa, josta puolestaan tulee hyvä noita Glinda. Musikaalissa käsitellään myös paljon muita aiheita, kuten molempien tyttöjen rakastumista komeaan Fiyeroon, Ozin Eläinten (kirjoitan Eläimet isolla, koska niin kirjassa erotetaan puhuvat eläimet puhumattomista) oikeuksia sekä hyvyyden ja pahuuden olemusta.
Elphabaa verrataan usein Frozenin Elsaan, mikä ei ole ihmekään, sillä molemmilla hahmoilla on syntymästään asti taikavoimia, joita he ovat yrittäneet piilottaa ja he ovat ympäristössään ulkopuolisia. Lisäksi molempien hahmojen takana on alun perin ollut näyttelijä Idina Menzel, joka myös on laulanut hahmojen melko samanlaiset tunnuskappaleet. Sekä Elphaban Defying Gravity että Elsan Let it Go ovat mieleenjääviä power balladeja, joiden sanomana on yhteiskunnan odotusten uhmaaminen ja itsenäisyys. Monet ovatkin tehneet YouTubeen videoita, jossa nämä kaksi kappaletta yhdistetään (yleensä nimellä Let it Defy Gravity).
Elphaban rooliin on West Endissä tällä hetkellä kiinnitetty Emma Hatton, joka ei kuitenkaan ollut päässyt meidän näkemäämme esitykseen. Sen sijaan näimme roolissa Michelle Pentecostin, joka on käsittääkseni sijaistanut roolissa vuonna 2013 ja palasi nyt "hätävarana", kun sijaisnäyttelijätkään eivät päässeet paikalle. Ensin olin tästä vähän harmissani, mutta Pentecost lauloi hyvin ja teki hahmosta uskottavan. Jälkeenpäin lukemistani kommenteista hänestä pidettiin kovasti.
G(a)lindan roolissa näimme roolin virallisen näyttelijän, ihastuttavan Savannah Stevensonin. Glindan huvittava itserakkaus ja suuret eleet voisivat tehdä hahmosta epäuskottavan, mutta Stevensonin suoritus oli sopivissa määrin liioiteltu, niin että hahmolle pystyi nauramaan, mutta hänet otti silti tosissaan.
 |
| Glinda (Savannah Stevenson, vas.) ja Elphaba (Emma Hatton) noita-asuissaan. Kuvan lähde: http://www.wickedthemusical.co.uk/gallery-show.php |
Pääosien lisäksi erityisen mieleenpainuvia hahmoja olivat miespääosa Fiyero, jota esitti uskomattoman komea Oliver Savile, sekä Ozin Velho, jonka roolissa näimme Sean Kearnsin. Roolin virallinen esittäjä on Mark Curry, ja Kearns puolestaan esittää yleensä Doctor Dillamond -nimistä Vuohta. Vaikka Velho ei esiinny kovin monessa kohtauksessa, hän on kuitenkin moniulotteinen hahmo, joka pääsee myös laulamaan yhden omista lempikappaleistani, Wonderful:in.
Wicked on upea musikaali, mutta en sanoisi sitä täydelliseksi. Minua jäi esimerkiksi häiritsemään, että vaikka pidin sekä Elphabasta että Glindasta yksittäisinä hahmoina, heidän välinen ystävyytensä tuntui jäävän jotenkin pinnalliseksi. Ehkä kyse oli vain minusta itsestäni, mutta olin odottanut olevani lopussa paljon liikuttuneempi kuin olin. Lisäksi joitakin kohtia juonessa ei mielestäni selitetty tarpeeksi hyvin.
Wickedin laulut ovat kyllä upeita. Stephen Schwartz, jonka tunsin entuudestaan sanoittajana Disneyn elokuvissa Pocahontas (1995), Notre Damen kellonsoittaja (The Hunchback of Notre Dame, 1996) sekä Lumottu (Enchanted, 2007) ja säveltäjänä ja sanoittajana DreamWorksin Egyptin prinssissä (The Prince of Egypt, 1998), hämmästytti minut erityisesti sanoituksillaan, jotka parhaimmillaan saivat ymmärtämään aivan uusia asioita. Kaikista lauluista en saanut selvää itse esityksessä (en kyllä kaikesta dialogistakaan), mutta onneksi sain teatterista virallisen Original Broadway Cast Recording -CD:n, jonka mukana tulivat myös sanoitukset.
Lauluissa korostetaan erityisesti hyvyyttä, pahuutta ja niiden vastakkainasettelua, mikä näkyy voimakkaimmin aloituskappaleessa No One Mourns the Wicked. Myös Elphaban toisella puoliajalla laulama soolo, No Good Deed, saa pohtimaan hyvyyttä aivan uudesta näkökulmasta ja on minusta musikaalin surullisin laulu. Mukana on kuitenkin myös kevyitä ja hauskoja kappaleita, kuten Galindan soolo Popular sekä Fiyeron elämäntavasta kertova rento Dancing Through Life.
Wicked on pysynyt kestosuosikkina jo 13 vuoden ajan, ja mikä ettei? Musikaalissa on mieleenpainuvia hahmoja, sopivasti dramatiikkaa ja huumoria, ajaton tarina ja mahtavia lauluja. Se on ehdottomasti upein teatteriesitys, jonka olen nähnyt, ja vaikka tulevaisuudessa saatan nähdä jotakin vielä hienompaa, Wicked tulee aina säilymään muistoissani ja sydämessäni ensimmäisenä näkemänäni West End -musikaalina.
Kommentit
Lähetä kommentti