Arvostelussa: Tuntematon sotilas (2017)
Väinö Linnan Tuntematon sotilas (1954) kuuluu suosikkiromaaneihini, ja olinkin hyvin innoissani, kun sain kuulla siitä tehtävän uutta versiota. Olen nähnyt Edvin Laineen klassikkoversion muutamaan kertaan mutta se ei ole tehnyt minuun kovin suurta vaikutusta. Toki se on uskollinen kirjalle, mutta ei tuo tarinaan mitään uutta ja on puuduttavan pitkä. Lisäksi keski-ikäiset näyttelijät vähentävät elokuvan uskottavuutta. Vertaankin tässä uutta elokuvaa vain alkuperäiseen romaaniin, en muihin filmatisointeihin.
Arvostelu sisältää juonipaljastuksia!
Olen nähnyt Aku Louhimiehen Tuntemattoman sotilaan nyt kaksi kertaa: ensimmäisen kerran kävin katsomassa sen siskoni kanssa pian sen ilmestyttyä ja toisen kerran koulun kanssa tässä kuussa. Pidin elokuvasta jo ensimmäisellä kerralla, eikä toinen katselu muuttanut mielipidettäni.
Tuntematon sotilas on täynnä monenlaisia henkilöhahmoja, ja jos ei ole kirjaa lukenut, voi mennä heistä helposti sekaisin. Louhimiehen elokuvassa keskitytään vain muutamaan henkilöön, mikä on mielestäni hyvä ratkaisu. Varsinkin kun valokeilaan nostetut hahmot - Rokka, Koskela, Hietanen ja Kariluoto - ovat ainakin minusta luonteeltaan kaikkein mielenkiintoisempia.
Erityisesti elokuva keskittyy alikersantti Antero Rokan tarinaan. Puhelias ja huumorintajuinen Rokka on kuvattu elokuvassa huomattavasti vakavampana hahmona kuin kirjassa, vaikka hänen humoristinen puolensakin on tuotu hyvin esille. Eero Aho näyttelee Rokkaa uskottavasti ja saa katsojan välittämään hahmosta. Elokuvassa kuvataan myös Rokan lämmintä suhdetta perheeseensä, mikä tuo hahmoon vielä lisää ulottuvuutta. Ennen elokuvan näkemistä olin vähän huolissani siitä, olisiko viisikymppinen Aho liian vanha rooliin, mutta lopulta pidin siitä, että ikäero kokeneen Rokan ja komppanian nuorempien miesten välillä korostui.
Hiljainen ja miehilleen läheinen vänrikki Vilho Koskela on ehkä suurin suosikkini kirjan hahmoista. Elokuvassa häntä näytteli Jussi Vatanen, jonka suorituksessa ei ole moittimista. Hänen äänensävynsä vastaa kuvitelmaani Koskelasta ja hän erottuu edukseen Koskelan kuuluisassa humalakohtauksessa. Itse olisin halunnut nähdä Koskelaa elokuvassa vielä vähän enemmän, sillä Vatanen oli roolissa miellyttävä, mutta jäi lopulta vähän etäiseksi. Tässä täytyy vielä mainita, että liikutuin loppupuolen kohtauksista, joissa kuvataan Koskelan kotia. Olin toivonut elokuvalta jonkinlaista kytköstä Täällä Pohjantähden alla -teokseen, ja toiveeni täyttyi paremmin kuin olisin odottanut.
Varsinaissuomalainen alikersantti Urho Hietanen kuuluu sekä hauskimpiin että sympaattisimpiin hahmoihin Tuntemattomassa. Turkulaisena koen hänet itselleni hyvin läheiseksi hahmoksi, ja olin pettynyt, kun sain kuulla Aku Hirviniemen valinnasta rooliin. Ei siksi, etten olisi uskonut Hirviniemen näyttelijänlahjoihin, vaan siksi, ettei hän lainkaan vastannut omaa mielikuvaani Hietasen hahmosta. Kun sitten elokuvan näin, Hirviniemi ylitti odotuksiani jonkin verran. Hänen roolisuorituksensa ei ollut mitenkään huono, mutta ei noussut myöskään suosikkeihini. Parhaiten Hirviniemi onnistui Hietasen hyväntahtoisuuden ja empatiakyvyn ilmaisemisessa, mutta muuten hahmo jäi turhan vakavaksi. Kirjassahan Hietanen on suurimman osan ajasta humoristinen ja puhuu mitä sylki suuhun tuo, mutta sodan loppupuolella vakavoituu ja kypsyy. Tämän muutoksen olisin halunnut nähdä elokuvassakin. Tosin tämä varmaan on enemminkin käsikirjoittajan ja ohjaajan kuin Hirviniemen syytä.
Johannes Holopainen esittää elokuvassa nuorta ja naiivia vänrikki Jorma Kariluotoa. Holopaisen roolisuoritus teki minuun suuren vaikutuksen ja pidin hänen Kariluodostaan ehkä enemmän kuin kirjan hahmosta. Elokuvassa keskitytään Kariluotoon juuri sopivasti ja hänen epävarmuutensa ja idealisminsa tuodaan hyvin esille. Holopainen onnistui eleillään ja ilmeillään kuvastamaan hyvin Kariluodon ajatuksia sanoja tarvitsematta. Ihan sivuhuomautuksena: Holopaisen lauluääni on mielestäni aivan ihana, ja hänen kasvojaan katsoo enemmän kuin mielellään. Innolla odotan, missä näemme hänet seuraavaksi.
Myös muut näyttelijät suoriutuivat rooleistaan hyvin, erityisesti pitää mainita sympaattinen Hannes Suominen hihittelevänä Vanhalana. Monet hahmoista jäivät etäisiksi, mutta se oli väistämätöntä niin suurta henkilökaartia kuvattaessa. Esimerkiksi Samuli Vaartamon Lammio ei tuntunut ollenkaan niin ärsyttävältä kuin kirjassa, ja olisin kaivannut lisää huumoria Tuomas Milonoffin Honkajokeen. Lisäksi talousaliupseeri Mäkilää (Mikko Töyssy) ei näkynyt elokuvassa juuri ollenkaan, mikä oli pieni pettymys. Elokuvasta on ilmeisesti tekeillä vielä neliosainen televisiosovitus, jossa toivon mukaan näytetään elokuvasta pois jätettyjä kohtauksia. Erityisesti haluaisin nähdä Hietasen ja Mäkilän silakkakohtauksen.
Elokuvaan oli ilmeisesti haluttu tuoda myös naisnäkökulmaa, ja näemmekin kirjasta poiketen Rokan ja Kariluodon vaimot. En kuitenkaan tuntenut näihin hahmoihin mitään yhteyttä tai kiintymystä. Lyyti Rokka (Paula Vesala) hoitaa yksin taloutta ja neljää lasta hänen miehensä joutuessa sotaan. Kyllä minä ihan mielelläni Vesalan kohtauksia katsoin, mutta lopulta hahmon ainoa tarkoitus oli syventää Rokan hahmoa. Marketta Tikkasen esittämä Sirkka oli suoranaisesti ärsyttävä hahmo kaunopuheisuuksineen. Kuten Lyyti, myös Sirkka tuo syvyyttä miehensä hahmoon ja toimii tämän henkisenä tukena. Tässä mielessä Kariluodon ja Sirkan suhde kuvattiin onnistuneesti. Kolmas vähän tärkeämpi naishahmo on Hietasen Petroskoissa kohtaama Vera (Diana Pozharskaya), jolla on melko sama rooli kuin kirjassakin. Pidin Veran hahmosta elokuvan naisista eniten, hänessä yhdistyivät hienosti vakavuus ja leikkisyys. Tosin en pitänyt siitä, että hänen ja Hietasen suhde oli fyysisempi kuin kirjassa. Kaksikon tunteet olisivat välittyneet hyvin ilman seksiäkin.
Elokuva näytti todella hyvältä ja sotaa kuvattiin uskottavasti. Pidin sota-ajan filmien käytöstä, ne oli saatu hyvin kytkettyä tarinaan. Ikävä kyllä tämäkin elokuva kärsi ajoittain suomalaisten elokuvien yleisestä ongelmasta, nimittäin puheen epäselvyydestä. Onneksi repliikit olivat suureksi osaksi niin tuttuja, että tiesi mistä puhutaan, vaikkei muuten olisikaan saanut selvää. Repliikeistä puheen ollen, olin positiivisesti yllättynyt siitä, miten luontevasti ikoniset lausahdukset tulivat näyttelijöiden suusta. Ne eivät kuulostaneet teennäisiltä tai moneen kertaan kuulluilta, vaan tuntuivat tuoreilta ja realistisilta.
Kaiken kaikkiaan elokuva oli hyvä, ehdottomasti paras näkemäni suomalainen elokuva. Lopulta se ei kuitenkaan ollut mikään maailmaa mullistava tai yllättävä sovitus Tuntemattomasta. Mutta en minä sellaista kaivannutkaan. Elokuva täytti tehtävänsä: sitä katsoi mielellään, se sai nauramaan ja lopussa vähän liikuttumaankin. Pidin tästä paljon enemmän kuin Laineen versiosta, ja hankin varmaan elokuvan omaksikin. Eihän se alkuperäisteoksen tasolle yllä, mutta mielestäni Linnan romaanissa on jotakin sellaista, jota mikään sovitus ei täysin pysty toistamaan. Sopii toki yrittää.
Mitä mieltä olet uudesta Tuntemattomasta? Kerro mielipiteesi kommenteissa, keskustelen aiheesta mielelläni.
Arvostelu sisältää juonipaljastuksia!
Olen nähnyt Aku Louhimiehen Tuntemattoman sotilaan nyt kaksi kertaa: ensimmäisen kerran kävin katsomassa sen siskoni kanssa pian sen ilmestyttyä ja toisen kerran koulun kanssa tässä kuussa. Pidin elokuvasta jo ensimmäisellä kerralla, eikä toinen katselu muuttanut mielipidettäni.
Tuntematon sotilas on täynnä monenlaisia henkilöhahmoja, ja jos ei ole kirjaa lukenut, voi mennä heistä helposti sekaisin. Louhimiehen elokuvassa keskitytään vain muutamaan henkilöön, mikä on mielestäni hyvä ratkaisu. Varsinkin kun valokeilaan nostetut hahmot - Rokka, Koskela, Hietanen ja Kariluoto - ovat ainakin minusta luonteeltaan kaikkein mielenkiintoisempia.
Erityisesti elokuva keskittyy alikersantti Antero Rokan tarinaan. Puhelias ja huumorintajuinen Rokka on kuvattu elokuvassa huomattavasti vakavampana hahmona kuin kirjassa, vaikka hänen humoristinen puolensakin on tuotu hyvin esille. Eero Aho näyttelee Rokkaa uskottavasti ja saa katsojan välittämään hahmosta. Elokuvassa kuvataan myös Rokan lämmintä suhdetta perheeseensä, mikä tuo hahmoon vielä lisää ulottuvuutta. Ennen elokuvan näkemistä olin vähän huolissani siitä, olisiko viisikymppinen Aho liian vanha rooliin, mutta lopulta pidin siitä, että ikäero kokeneen Rokan ja komppanian nuorempien miesten välillä korostui.
Hiljainen ja miehilleen läheinen vänrikki Vilho Koskela on ehkä suurin suosikkini kirjan hahmoista. Elokuvassa häntä näytteli Jussi Vatanen, jonka suorituksessa ei ole moittimista. Hänen äänensävynsä vastaa kuvitelmaani Koskelasta ja hän erottuu edukseen Koskelan kuuluisassa humalakohtauksessa. Itse olisin halunnut nähdä Koskelaa elokuvassa vielä vähän enemmän, sillä Vatanen oli roolissa miellyttävä, mutta jäi lopulta vähän etäiseksi. Tässä täytyy vielä mainita, että liikutuin loppupuolen kohtauksista, joissa kuvataan Koskelan kotia. Olin toivonut elokuvalta jonkinlaista kytköstä Täällä Pohjantähden alla -teokseen, ja toiveeni täyttyi paremmin kuin olisin odottanut.
 |
Rokka (Eero Aho, vas.) ja Koskela (Jussi Vatanen)
Kuvan lähde: https://yle.fi/uutiset/3-9896700
|
Varsinaissuomalainen alikersantti Urho Hietanen kuuluu sekä hauskimpiin että sympaattisimpiin hahmoihin Tuntemattomassa. Turkulaisena koen hänet itselleni hyvin läheiseksi hahmoksi, ja olin pettynyt, kun sain kuulla Aku Hirviniemen valinnasta rooliin. Ei siksi, etten olisi uskonut Hirviniemen näyttelijänlahjoihin, vaan siksi, ettei hän lainkaan vastannut omaa mielikuvaani Hietasen hahmosta. Kun sitten elokuvan näin, Hirviniemi ylitti odotuksiani jonkin verran. Hänen roolisuorituksensa ei ollut mitenkään huono, mutta ei noussut myöskään suosikkeihini. Parhaiten Hirviniemi onnistui Hietasen hyväntahtoisuuden ja empatiakyvyn ilmaisemisessa, mutta muuten hahmo jäi turhan vakavaksi. Kirjassahan Hietanen on suurimman osan ajasta humoristinen ja puhuu mitä sylki suuhun tuo, mutta sodan loppupuolella vakavoituu ja kypsyy. Tämän muutoksen olisin halunnut nähdä elokuvassakin. Tosin tämä varmaan on enemminkin käsikirjoittajan ja ohjaajan kuin Hirviniemen syytä.
Johannes Holopainen esittää elokuvassa nuorta ja naiivia vänrikki Jorma Kariluotoa. Holopaisen roolisuoritus teki minuun suuren vaikutuksen ja pidin hänen Kariluodostaan ehkä enemmän kuin kirjan hahmosta. Elokuvassa keskitytään Kariluotoon juuri sopivasti ja hänen epävarmuutensa ja idealisminsa tuodaan hyvin esille. Holopainen onnistui eleillään ja ilmeillään kuvastamaan hyvin Kariluodon ajatuksia sanoja tarvitsematta. Ihan sivuhuomautuksena: Holopaisen lauluääni on mielestäni aivan ihana, ja hänen kasvojaan katsoo enemmän kuin mielellään. Innolla odotan, missä näemme hänet seuraavaksi.
Myös muut näyttelijät suoriutuivat rooleistaan hyvin, erityisesti pitää mainita sympaattinen Hannes Suominen hihittelevänä Vanhalana. Monet hahmoista jäivät etäisiksi, mutta se oli väistämätöntä niin suurta henkilökaartia kuvattaessa. Esimerkiksi Samuli Vaartamon Lammio ei tuntunut ollenkaan niin ärsyttävältä kuin kirjassa, ja olisin kaivannut lisää huumoria Tuomas Milonoffin Honkajokeen. Lisäksi talousaliupseeri Mäkilää (Mikko Töyssy) ei näkynyt elokuvassa juuri ollenkaan, mikä oli pieni pettymys. Elokuvasta on ilmeisesti tekeillä vielä neliosainen televisiosovitus, jossa toivon mukaan näytetään elokuvasta pois jätettyjä kohtauksia. Erityisesti haluaisin nähdä Hietasen ja Mäkilän silakkakohtauksen.
Elokuvaan oli ilmeisesti haluttu tuoda myös naisnäkökulmaa, ja näemmekin kirjasta poiketen Rokan ja Kariluodon vaimot. En kuitenkaan tuntenut näihin hahmoihin mitään yhteyttä tai kiintymystä. Lyyti Rokka (Paula Vesala) hoitaa yksin taloutta ja neljää lasta hänen miehensä joutuessa sotaan. Kyllä minä ihan mielelläni Vesalan kohtauksia katsoin, mutta lopulta hahmon ainoa tarkoitus oli syventää Rokan hahmoa. Marketta Tikkasen esittämä Sirkka oli suoranaisesti ärsyttävä hahmo kaunopuheisuuksineen. Kuten Lyyti, myös Sirkka tuo syvyyttä miehensä hahmoon ja toimii tämän henkisenä tukena. Tässä mielessä Kariluodon ja Sirkan suhde kuvattiin onnistuneesti. Kolmas vähän tärkeämpi naishahmo on Hietasen Petroskoissa kohtaama Vera (Diana Pozharskaya), jolla on melko sama rooli kuin kirjassakin. Pidin Veran hahmosta elokuvan naisista eniten, hänessä yhdistyivät hienosti vakavuus ja leikkisyys. Tosin en pitänyt siitä, että hänen ja Hietasen suhde oli fyysisempi kuin kirjassa. Kaksikon tunteet olisivat välittyneet hyvin ilman seksiäkin.
Elokuva näytti todella hyvältä ja sotaa kuvattiin uskottavasti. Pidin sota-ajan filmien käytöstä, ne oli saatu hyvin kytkettyä tarinaan. Ikävä kyllä tämäkin elokuva kärsi ajoittain suomalaisten elokuvien yleisestä ongelmasta, nimittäin puheen epäselvyydestä. Onneksi repliikit olivat suureksi osaksi niin tuttuja, että tiesi mistä puhutaan, vaikkei muuten olisikaan saanut selvää. Repliikeistä puheen ollen, olin positiivisesti yllättynyt siitä, miten luontevasti ikoniset lausahdukset tulivat näyttelijöiden suusta. Ne eivät kuulostaneet teennäisiltä tai moneen kertaan kuulluilta, vaan tuntuivat tuoreilta ja realistisilta.
Kaiken kaikkiaan elokuva oli hyvä, ehdottomasti paras näkemäni suomalainen elokuva. Lopulta se ei kuitenkaan ollut mikään maailmaa mullistava tai yllättävä sovitus Tuntemattomasta. Mutta en minä sellaista kaivannutkaan. Elokuva täytti tehtävänsä: sitä katsoi mielellään, se sai nauramaan ja lopussa vähän liikuttumaankin. Pidin tästä paljon enemmän kuin Laineen versiosta, ja hankin varmaan elokuvan omaksikin. Eihän se alkuperäisteoksen tasolle yllä, mutta mielestäni Linnan romaanissa on jotakin sellaista, jota mikään sovitus ei täysin pysty toistamaan. Sopii toki yrittää.
Mitä mieltä olet uudesta Tuntemattomasta? Kerro mielipiteesi kommenteissa, keskustelen aiheesta mielelläni.
Kommentit
Lähetä kommentti