Arvostelussa: Hannibal, 1. kausi (2013)
Sain juuri katsottua Netflixistä NBC:n rikosdraama Hannibalin ensimmäisen kauden. Kyseessä oli itseeni erittäin paljon vaikuttava, osin järkyttävä, mutta hyvin koukuttava ja mielenkiintoinen kokemus. Arvostelu sisältää hieman juonipaljastuksia, mutta juonta enemmän keskityn omiin tuntemuksiini sarjasta.
FBI:n akatemiassa opettavalla Will Grahamilla on erikoinen kyky päästä murhaajan mielen sisään, mikä tekee hänestä loistavan rikostutkijan. FBI:n erikoisagentti Jack Crawford palkkaa Willin rikostiimiinsä profiloimaan murhaajia, mutta Willin taidot vaativat henkiset veronsa. FBI:n psykologian konsultin Alana Bloomin ehdotuksesta Crawford määrää Willin psykiatriksi tri Hannibal Lecterin, jolla on paitsi erinomaiset psykologian taidot myös kammottava salaisuus.
En ole vieläkään varma, oliko hyvä ajatus alkaa katsoa Hannibalia. En yleensä katso kovin raakoja tai kauhuelementtejä sisältäviä sarjoja, eikä minun ollut oikeastaan tarkoitus lähestyä tätäkään sarjaa. En ollut aiemmin tutustunut missään yhteyksissä Hannibal Lecterin hahmoon, vaikka toki hänestä tiesin. Näin sarjan kohtauksia sattumalta muutamissa videoissa, ja päätin hieman vilkaista, mistä sarja kertoo. Lopulliseen päätökseeni katsoa ainakin sarjan ensimmäinen jakso vaikutti varmasti Mads Mikkelsen, josta olen pitänyt siitä lähtien kun näin hänet Bond-pahiksena Casino Royalessa (2006). Ja tätäkin päätöstä pyörittelin päässäni päiväkausia, kunnes siskoni eräänä iltana halusi katsoa kauhuelokuvan, ja minä ehdotin kauhusarjaa. Niinpä me sitten päädyimme katsomaan Hannibalin ensimmäisen jakson - enkä päässyt enää pakoon.
Kului kuitenkin jonkin aikaa ennen kuin jatkoin sarjan katsomista. En ollut edelleenkään varma, halusinko katsoa sarjaa, joka oli paitsi synkkä, myös mahdollisesti traumatisoiva. Murhat olivat brutaaleja ja kaiken kaikkiaan tunnelma oli hyvin ahdistava. Vähitellen opin kuitenkin tottumaan tähän. Kyseessä oli kuitenkin vain sarja, ja murhien mielikuvituksellisuus teki siitä entistä epäuskottavamman. Tavallaan sarjan tapahtumat voisivat sattua oikeastikin, mutta en ole kuullut murhaajasta, joka esimerkiksi tekisi uhristaan soittimen.
Sarjan raakuus ei viehätä minua edelleenkään, vaikka siihen tottuikin. Sen sijaan sen psykologinen anti kiehtoo. Tärkeää ei ole niinkään murhaajan henkilöllisyys, vaan hänen psykologinen motiivinsa murhaan. Henkilöhahmot pitävät myös otteessaan, vaikka lähes kaikki heistä ovatkin joko murhaajia tai muuten epämiellyttäviä tyyppejä.
Hannibalin hahmot perustuvat Thomas Harrisiin romaaniin Punainen lohikäärme (Red Dragon, 1981), jossa Hannibal Lecter tekee ensiesiintymisensä. Sarjan tapahtumat on siirretty 70- ja 80-luvulta nykyaikaan. Sarjan varsinainen keskushenkilö on Will Graham (Hugh Dancy), joka omien sanojensa mukaan "tuntee empatiaa ketä tahansa kohtaan", ja kykenee selvittämään murhan motiivin pääsemällä murhaajan mielen sisään. Will on ahdistunut mies, joka sarjan edetessä kärsii yhä pahemmin työnsä seurauksista. Ensimmäisessä jaksossa hän ampuu murhaajan, joka tulee kummittelemaan hänen mielessään koko kauden ajan, osaksi siksi että Will tunnustaa hänen tappamisensa tuntuneen hyvältä. Pidin Williä aluksi melko epämiellyttävänä hahmona, mutta vähitellen häntä kohtaan tunsi sääliä. Hän on epävakaa, eikä hän oikeastaan voi sille itse mitään. Lisäksi hänellä on kotonaan kulkukoiria, jotka ovatkin ainoa suloinen asia sarjassa.
Toinen sarjan päähenkilöistä on itse Hannibal Lecter (Mads Mikkelsen), joka toimii Willin psykiatrina. Hannibal vaikuttaa päällisin puolin ihanteelliselta mieheltä: hän on tyylikäs, kultturelli, kohtelias, älykäs ja pitää ruoanlaitosta. Ulkokuoren alla piilee kuitenkin hirviö. Hannibalista pelottavan tekee se, että hän on täysin tietoinen siitä mikä on, ja voisi varmasti olla myös olematta murhaaja. Hän tappaa, koska pitää siitä. Hän on utelias Willin ja hänen kykyjensä suhteen, ja tunnustaa omalle psykiatrilleen tri Bedelia Du Maurierille (Gillian Anderson), että näkee Willissä mahdollisuuden ystävyyteen. Harmi vain, ettei Hannibal ole se kaikkein luotettavin ystävä.
Hannibal on minusta sarjan mielenkiintoisin hahmo. Hän on toki hirveä tyyppi, mutta osaa olla myös oudon miellyttävä. Hänestä ei koskaan oikein tiedä, mitä hän ajattelee, eikä välttämättä haluakaan tietää. Pidän myös Mads Mikkelsenin aksenttia aivan ihastuttavana, ja Hannibalin puhetta on siksi mukava kuunnella. Hän myös pukeutuu hyvin, mies puvussa on heikkouteni... Tuntuu kyllä jotenkin syylliseltä pitää Hannibal Lecteriä viehättävänä, mutta minkäs teet. Hannibalissa on tietenkin myös monia kammottavia puolia, kuten hänen ainainen rauhallisuutensa ja se seikka, että hän tarjoilee illallisvierailleen ihmislihaa. Tietenkin näiden tietämättä.
Muita tärkeitä hahmoja ovat Jack Crawford (Laurence Fishburne), Willin esimies ja kyvykäs FBI-agentti sekä psykiatri ja Willin ihastus tri Alana Bloom (Caroline Dhavernas). Päänäyttelijöihin luetaan myös rikospaikkatutkija Beverly Katz (Hettienne Park), mutta itse en kokenut hänen rooliaan kovin suurena. Tärkeässä osassa ovat myös rikostoimittaja Fredricka "Freddie" Lounds (Lara Jean Chorostecki) sekä nuori Abigail Hobbs (Kacey Rohl), jonka psykopaatti-isän Will ampuu ensimmäisessä jaksossa. Sekä Will että Hannibal ottavat roolin Abigailin huoltajana, ja ikävä kyllä Abigail uskoutuu mieluummin Hannibalille. Abigail vaikuttaa aluksi vain viattomalta tytöltä, mutta vähitellen hänestä paljastuu uusia puolia.
Sivuhahmoista pidän eniten Alana Bloomista, joka on varmaankin sarjan miellyttävin hahmo. Hän on hyvä psykiatri, älykäs, vakaa ja ystävällisen oloinen nainen, joka ei epäröi puolustaa niitä, joiden tuntee saavan vääriä syytöksiä. Hän on sellainen ihminen, joka olisi mukava tuntea oikeassakin elämässä. Sen sijaan Freddie Lounds on pelkkä kiusankappale. Hän on älykäs ja kaunis, mutta käyttää taitonsa toisten asioiden urkkimiseen. Muiden hahmojen inho häntä kohtaan on helppo ymmärtää. Jack Crawford on myös hieman epämiellyttävä ankaruudessaan, mutta hänellä on kuitenkin hyvät tarkoitusperät.
Hannibal on hyvin ahdistava sarja. On hassua, etten ole nähnyt siitä varsinaisia painajaisia, vaikka Hannibalin hahmo onkin vieraillut unissani useita kertoja. Ensimmäinen kunnollinen järkytys iski jaksoissa 6 ja 7, joissa tiimi jahtaa murhaajaa, joka heidän tietämättään onkin Hannibal. Kuudennessa jaksossa tapaamme tri Abel Gideonin (Eddie Izzard), joka on Hannibalia paljon epämiellyttävämpi psykopaatti. Jaksossa kuvataan Gideonin tekemää murhaa Willin silmin, ja tässä kohtauksessa haukoin todella henkeäni. Kohtauksen oltua ohi helpotuin hetkeksi, mutta lisää järkytystä oli luvassa seuraavassa jaksossa, jonka epäviisaasti katsoin heti perään. Seitsemäs jakso "Sorbet" keskittyy Hannibaliin, ja viimeistään tässä vaiheessa katsoja näkee, miten mielipuolinen hän on. Tämän jakson jälkeen aloin täristä vain puhuessanikin Hannibalista, mutta nyt olen onneksi jo toipunut. Erästä kohtausta liittyen Hannibalin ruoanlaittoon en kyllä helposti unohda.
Näiden jaksojen jälkeen en ollut varma, kestänkö enää katsoa sarjaa. Uteliaisuus kuitenkin voitti, ja yllätyksekseni kahdeksas jakso "Fromage" tuntui todella kevyeltä. Ehkä se oli tarkoituksenmukaista edellisten jaksojen jälkeen, mutta joka tapauksessa pidin jaksosta paljon ja se on ehkä vieläkin suosikkini tähän asti näkemistäni jaksoista. Parasta jaksossa on, että Hannibal kohtaa toisen psykopaatin ja voi viimeinkin paljastaa itsensä jollekulle sellaisena kuin on. En siis tarkoita hyvällä tavalla.
Sarja on synkkä, eikä huumoria juuri löydy. FBI:n rikospaikkatutkijat Brian Zeller (Aaron Abrams) ja Jimmy Price (Scott Thompson) kyllä vitsailevat tappajista tuon tuosta, mikä onkin varmasti hyvä keino keventää tunnelmaa ruumishuoneella. Mustaa huumoria tarjoilee myös Hannibal, nimittäin hän saattaa päästää suustaan sellaista kuin "It's nice to have an old friend for dinner", mikä voi tarkoittaa sekä illallistamista ystävän kanssa sekä ystävän syömistä illalliseksi. Itseäni tällainen huumori ei niinkään naurata, mutta jotkut varmasti pitävät siitä.
Olen alkanut ymmärtää, miksi jotkut ihmiset pitävät kauhusta.
Itse en ennen Hannibalia ollut genrestä kiinnostunut, mutta nyt siinä on jotakin puoleensavetävää. Jossakin oikein kammottavassa kohtauksessa voi vain tuntea sydämensä sykkeen ja toivoa, että se olisi jo pian ohi. Pieni adrenaliinin nousu ei ole pahitteeksi, ja tällaisten kohtausten jälkeen voikin tuntua yllättävän hyvältä. Kohtaus on ohi ja siitä on selvinnyt. Hyvän sarjan tunnistaa juuri siitä, että se nostattaa tunteet pintaan. Hannibalissa musiikkia on muuten käytetty todella tehokkaasti tunnelman luomiseen - jo alkumusiikki saa tarpeeksi kovaa kuunneltuna väreet nousemaan selkää pitkin. Psykologinen kauhu on minusta kiehtovampaa kuin yliluonnolliset olennot. Pelottavinta Hannibalissa onkin se, että siinä hirviöt voisivat yhtä hyvin olla oikeasti keskuudessamme. Mikä on ihmiselle pelottavampi vastus kuin toinen ihminen?
Hannibalin kauhu on hienostunutta, kuten nimihahmo itsekin. Sarjan murhaajat tavoittelevat usein tietynlaista kauneutta, ja vähitellen katsoja alkaa itsekin ymmärtää, mitä he ajavat takaa. Huolimatta siitä, miten kammottavia murhat ovat, niiden visuaalista toteutusta ei voi kuin kehua. Symboliikka on myös tärkeää - Will näkee usein harhoja, joissa esiintyy salaperäinen uroshirvi. Hirven merkitystä ei ainakaan tässä vaiheessa selitetä, mutta ehkä parempi niin - jokainen saa tehdä omat johtopäätöksensä. Joka tapauksessa sarjassa ei voi olla aina varma siitä, mikä on totta ja mikä ei.
Hannibal keskittyy pääasiassa Will Grahamin ja Hannibal Lecterin suhteeseen. Punainen lohikäärme antaa ymmärtää, että nämä kaksi eivät tosiasiassa tunteneet kovin hyvin ennen kuin heistä tuli vihollisia, vaikka heillä jonkinlainen yhteys onkin. Vaikka Hannibal on Willin psykiatri, Hannibal on kiinnostunut hänestä henkilökohtaisemmalla tasolla. Will sanoo ensimmäisessä jaksossa, ettei pidä Hannibalia kovin mielenkiintoisena, johon Hannibal vastaa, että hän tulee vielä pitämään. Tästä alkaa suhde, jonka kehittymistä on mielenkiintoista seurata, mutta johon olin oikeastaan vähän pettynyt. Kausi keskittyi enemmän Willin kamppailuun itsensä kanssa ja Hannibalin "avustamisessa" siinä. En oikeastaan saanut kuvaa siitä, mitä Will ajattelee Hannibalista, ja kiinnostus jäi vähän yksipuoliseksi. Tähän tulee toivottavasti muutos seuraavalla kaudella.
Sarjassa tärkeä teema on hulluus. Mikä tekee ihmisestä hullun? Ovatko psykopaatit hulluja? Hannibalin mukaan eivät. Oikeastaan tällä kaudella Will on se, jota voisi luonnehtia hulluksi, mutta yksinkertaisesti siksi, että hän ei hallitse itseään. Hän ei ole paha ihminen. Sen sijaan Hannibal on täysin tietoinen teoistaan eikä tunne niistä minkäänlaista katumusta. Sellainen on oikeastaan aika surullista. Kumpi on loppujen lopuksi parempi vaihtoehto, olla hallitsematta itseään vai olla tietoisesti mielipuoli?
Hieman yllättävää sarjassa oli se, miten suuressa osassa Hannibalin ruoanlaitto lopulta oli. Kaikki ensimmäisen kauden jaksot on nimetty ranskalaisen keittiön mukaan, ja lähes joka jaksossa näemme Hannibalin illallistavan jonkun kanssa. Hannibal nähdäänkin ensimmäisen kerran juuri aterian parissa, mikä on kieltämättä tyylikäs ensiesiintyminen. Sarjan teossa mukana oli myös oikea kokki, joka neuvoi miten tehdä ihmisestä ruokaa. Hannibalin tarjoilemat ateriat näyttävät toki herkullisilta, mutta sääliksi käy päivällisvieraita.
Kaikesta kammottavuudestaan huolimatta Hannibal on kuitenkin todella mielenkiintoinen sarja. Sen juoni on koukuttava, näyttelijäsuoritukset upeita (Mads Mikkelsenin takia minä sitä varmaan jatkoinkin) ja ennen kaikkea se sai minut kiinnostumaan Hannibalin hahmosta. Sarjan innostamana luin Punaisen lohikäärmeen, ja seuraavaksi onkin varmaan luvassa Uhrilampaat (The Silence of the Lambs, 1988). Hassua on, etten ennen tätä olisi kuvitellutkaan lähestyväni mitään Hannibal Lecteriin liittyvää, ja nyt hän on jo unissakin. Saatan ymmärtää hahmon suosion. Tavallaan haluan nähdä myös muita näyttelijöitä Hannibalin roolissa, kuten ylistetyn Anthony Hopkinsin, mutta tulen varmaan vertaamaan kaikkia Mads Mikkelseniin. Hän tulee varmaankin aina olemaan se, millaiseksi kuvittelen Hannibalin, enkä pidä sitä lainkaan pahana asiana.
Hannibal on laadukas sarja, jota voin suositella psykologisen kauhun ystäville, mutta en niille, jotka eivät pidä liiasta raakuudesta sarjoissa. En minäkään siitä kyllä pidä, mutta pystyin tämän kerran ylittämään rajani. Jatkan sarjan katsomista ja toivon, ettei luvassa ole kovin pahoja järkytyksiä. Tästä on kyllä jo nyt seurauksensa, esimerkiksi en tiedä tulenko koskaan näkemään liharuokaa samalla tavalla kuin ennen. Mutta kyllä minä sarjasta pidän, vaikka aluksi epäillen suhtauduinkin. Annan arvioksi 4/5 tähteä, sarja on otteessaan pitävä ja kiehtova, mutta olisin toivonut Willin ja Hannibalin suhteeseen enemmän vuorovaikutusta.
(Tulipa minulta taas pitkää tekstiä...)
 |
| FBI:n profiloija Will Graham (Hugh Dancy, vas.) muodostaa erikoisen suhteen tri Hannibal Lecteriin (Mads Mikkelsen). Kuvan lähde: www.youtube.com |
"Mikään täällä ei ole kasvisruokaa"
FBI:n akatemiassa opettavalla Will Grahamilla on erikoinen kyky päästä murhaajan mielen sisään, mikä tekee hänestä loistavan rikostutkijan. FBI:n erikoisagentti Jack Crawford palkkaa Willin rikostiimiinsä profiloimaan murhaajia, mutta Willin taidot vaativat henkiset veronsa. FBI:n psykologian konsultin Alana Bloomin ehdotuksesta Crawford määrää Willin psykiatriksi tri Hannibal Lecterin, jolla on paitsi erinomaiset psykologian taidot myös kammottava salaisuus.
En ole vieläkään varma, oliko hyvä ajatus alkaa katsoa Hannibalia. En yleensä katso kovin raakoja tai kauhuelementtejä sisältäviä sarjoja, eikä minun ollut oikeastaan tarkoitus lähestyä tätäkään sarjaa. En ollut aiemmin tutustunut missään yhteyksissä Hannibal Lecterin hahmoon, vaikka toki hänestä tiesin. Näin sarjan kohtauksia sattumalta muutamissa videoissa, ja päätin hieman vilkaista, mistä sarja kertoo. Lopulliseen päätökseeni katsoa ainakin sarjan ensimmäinen jakso vaikutti varmasti Mads Mikkelsen, josta olen pitänyt siitä lähtien kun näin hänet Bond-pahiksena Casino Royalessa (2006). Ja tätäkin päätöstä pyörittelin päässäni päiväkausia, kunnes siskoni eräänä iltana halusi katsoa kauhuelokuvan, ja minä ehdotin kauhusarjaa. Niinpä me sitten päädyimme katsomaan Hannibalin ensimmäisen jakson - enkä päässyt enää pakoon.
Kului kuitenkin jonkin aikaa ennen kuin jatkoin sarjan katsomista. En ollut edelleenkään varma, halusinko katsoa sarjaa, joka oli paitsi synkkä, myös mahdollisesti traumatisoiva. Murhat olivat brutaaleja ja kaiken kaikkiaan tunnelma oli hyvin ahdistava. Vähitellen opin kuitenkin tottumaan tähän. Kyseessä oli kuitenkin vain sarja, ja murhien mielikuvituksellisuus teki siitä entistä epäuskottavamman. Tavallaan sarjan tapahtumat voisivat sattua oikeastikin, mutta en ole kuullut murhaajasta, joka esimerkiksi tekisi uhristaan soittimen.
Mitäs me murhaajat
Sarjan raakuus ei viehätä minua edelleenkään, vaikka siihen tottuikin. Sen sijaan sen psykologinen anti kiehtoo. Tärkeää ei ole niinkään murhaajan henkilöllisyys, vaan hänen psykologinen motiivinsa murhaan. Henkilöhahmot pitävät myös otteessaan, vaikka lähes kaikki heistä ovatkin joko murhaajia tai muuten epämiellyttäviä tyyppejä.
 |
| Kuvan lähde: http://wegotthiscovered.com/tv/hannibal-review-aperitif-season-1-episode-1/ |
Hannibalin hahmot perustuvat Thomas Harrisiin romaaniin Punainen lohikäärme (Red Dragon, 1981), jossa Hannibal Lecter tekee ensiesiintymisensä. Sarjan tapahtumat on siirretty 70- ja 80-luvulta nykyaikaan. Sarjan varsinainen keskushenkilö on Will Graham (Hugh Dancy), joka omien sanojensa mukaan "tuntee empatiaa ketä tahansa kohtaan", ja kykenee selvittämään murhan motiivin pääsemällä murhaajan mielen sisään. Will on ahdistunut mies, joka sarjan edetessä kärsii yhä pahemmin työnsä seurauksista. Ensimmäisessä jaksossa hän ampuu murhaajan, joka tulee kummittelemaan hänen mielessään koko kauden ajan, osaksi siksi että Will tunnustaa hänen tappamisensa tuntuneen hyvältä. Pidin Williä aluksi melko epämiellyttävänä hahmona, mutta vähitellen häntä kohtaan tunsi sääliä. Hän on epävakaa, eikä hän oikeastaan voi sille itse mitään. Lisäksi hänellä on kotonaan kulkukoiria, jotka ovatkin ainoa suloinen asia sarjassa.
Toinen sarjan päähenkilöistä on itse Hannibal Lecter (Mads Mikkelsen), joka toimii Willin psykiatrina. Hannibal vaikuttaa päällisin puolin ihanteelliselta mieheltä: hän on tyylikäs, kultturelli, kohtelias, älykäs ja pitää ruoanlaitosta. Ulkokuoren alla piilee kuitenkin hirviö. Hannibalista pelottavan tekee se, että hän on täysin tietoinen siitä mikä on, ja voisi varmasti olla myös olematta murhaaja. Hän tappaa, koska pitää siitä. Hän on utelias Willin ja hänen kykyjensä suhteen, ja tunnustaa omalle psykiatrilleen tri Bedelia Du Maurierille (Gillian Anderson), että näkee Willissä mahdollisuuden ystävyyteen. Harmi vain, ettei Hannibal ole se kaikkein luotettavin ystävä.
Hannibal on minusta sarjan mielenkiintoisin hahmo. Hän on toki hirveä tyyppi, mutta osaa olla myös oudon miellyttävä. Hänestä ei koskaan oikein tiedä, mitä hän ajattelee, eikä välttämättä haluakaan tietää. Pidän myös Mads Mikkelsenin aksenttia aivan ihastuttavana, ja Hannibalin puhetta on siksi mukava kuunnella. Hän myös pukeutuu hyvin, mies puvussa on heikkouteni... Tuntuu kyllä jotenkin syylliseltä pitää Hannibal Lecteriä viehättävänä, mutta minkäs teet. Hannibalissa on tietenkin myös monia kammottavia puolia, kuten hänen ainainen rauhallisuutensa ja se seikka, että hän tarjoilee illallisvierailleen ihmislihaa. Tietenkin näiden tietämättä.
Muita tärkeitä hahmoja ovat Jack Crawford (Laurence Fishburne), Willin esimies ja kyvykäs FBI-agentti sekä psykiatri ja Willin ihastus tri Alana Bloom (Caroline Dhavernas). Päänäyttelijöihin luetaan myös rikospaikkatutkija Beverly Katz (Hettienne Park), mutta itse en kokenut hänen rooliaan kovin suurena. Tärkeässä osassa ovat myös rikostoimittaja Fredricka "Freddie" Lounds (Lara Jean Chorostecki) sekä nuori Abigail Hobbs (Kacey Rohl), jonka psykopaatti-isän Will ampuu ensimmäisessä jaksossa. Sekä Will että Hannibal ottavat roolin Abigailin huoltajana, ja ikävä kyllä Abigail uskoutuu mieluummin Hannibalille. Abigail vaikuttaa aluksi vain viattomalta tytöltä, mutta vähitellen hänestä paljastuu uusia puolia.
Sivuhahmoista pidän eniten Alana Bloomista, joka on varmaankin sarjan miellyttävin hahmo. Hän on hyvä psykiatri, älykäs, vakaa ja ystävällisen oloinen nainen, joka ei epäröi puolustaa niitä, joiden tuntee saavan vääriä syytöksiä. Hän on sellainen ihminen, joka olisi mukava tuntea oikeassakin elämässä. Sen sijaan Freddie Lounds on pelkkä kiusankappale. Hän on älykäs ja kaunis, mutta käyttää taitonsa toisten asioiden urkkimiseen. Muiden hahmojen inho häntä kohtaan on helppo ymmärtää. Jack Crawford on myös hieman epämiellyttävä ankaruudessaan, mutta hänellä on kuitenkin hyvät tarkoitusperät.
Ei valoa tunnelin päässä
Hannibal on hyvin ahdistava sarja. On hassua, etten ole nähnyt siitä varsinaisia painajaisia, vaikka Hannibalin hahmo onkin vieraillut unissani useita kertoja. Ensimmäinen kunnollinen järkytys iski jaksoissa 6 ja 7, joissa tiimi jahtaa murhaajaa, joka heidän tietämättään onkin Hannibal. Kuudennessa jaksossa tapaamme tri Abel Gideonin (Eddie Izzard), joka on Hannibalia paljon epämiellyttävämpi psykopaatti. Jaksossa kuvataan Gideonin tekemää murhaa Willin silmin, ja tässä kohtauksessa haukoin todella henkeäni. Kohtauksen oltua ohi helpotuin hetkeksi, mutta lisää järkytystä oli luvassa seuraavassa jaksossa, jonka epäviisaasti katsoin heti perään. Seitsemäs jakso "Sorbet" keskittyy Hannibaliin, ja viimeistään tässä vaiheessa katsoja näkee, miten mielipuolinen hän on. Tämän jakson jälkeen aloin täristä vain puhuessanikin Hannibalista, mutta nyt olen onneksi jo toipunut. Erästä kohtausta liittyen Hannibalin ruoanlaittoon en kyllä helposti unohda.
Näiden jaksojen jälkeen en ollut varma, kestänkö enää katsoa sarjaa. Uteliaisuus kuitenkin voitti, ja yllätyksekseni kahdeksas jakso "Fromage" tuntui todella kevyeltä. Ehkä se oli tarkoituksenmukaista edellisten jaksojen jälkeen, mutta joka tapauksessa pidin jaksosta paljon ja se on ehkä vieläkin suosikkini tähän asti näkemistäni jaksoista. Parasta jaksossa on, että Hannibal kohtaa toisen psykopaatin ja voi viimeinkin paljastaa itsensä jollekulle sellaisena kuin on. En siis tarkoita hyvällä tavalla.
Sarja on synkkä, eikä huumoria juuri löydy. FBI:n rikospaikkatutkijat Brian Zeller (Aaron Abrams) ja Jimmy Price (Scott Thompson) kyllä vitsailevat tappajista tuon tuosta, mikä onkin varmasti hyvä keino keventää tunnelmaa ruumishuoneella. Mustaa huumoria tarjoilee myös Hannibal, nimittäin hän saattaa päästää suustaan sellaista kuin "It's nice to have an old friend for dinner", mikä voi tarkoittaa sekä illallistamista ystävän kanssa sekä ystävän syömistä illalliseksi. Itseäni tällainen huumori ei niinkään naurata, mutta jotkut varmasti pitävät siitä.
 |
| Moni kakku päältä kaunis. Kuvan lähde: http://www.seriangolo.it/2014/09/hannibal-whos-hungry/ |
Olen alkanut ymmärtää, miksi jotkut ihmiset pitävät kauhusta.
Itse en ennen Hannibalia ollut genrestä kiinnostunut, mutta nyt siinä on jotakin puoleensavetävää. Jossakin oikein kammottavassa kohtauksessa voi vain tuntea sydämensä sykkeen ja toivoa, että se olisi jo pian ohi. Pieni adrenaliinin nousu ei ole pahitteeksi, ja tällaisten kohtausten jälkeen voikin tuntua yllättävän hyvältä. Kohtaus on ohi ja siitä on selvinnyt. Hyvän sarjan tunnistaa juuri siitä, että se nostattaa tunteet pintaan. Hannibalissa musiikkia on muuten käytetty todella tehokkaasti tunnelman luomiseen - jo alkumusiikki saa tarpeeksi kovaa kuunneltuna väreet nousemaan selkää pitkin. Psykologinen kauhu on minusta kiehtovampaa kuin yliluonnolliset olennot. Pelottavinta Hannibalissa onkin se, että siinä hirviöt voisivat yhtä hyvin olla oikeasti keskuudessamme. Mikä on ihmiselle pelottavampi vastus kuin toinen ihminen?
Hannibalin kauhu on hienostunutta, kuten nimihahmo itsekin. Sarjan murhaajat tavoittelevat usein tietynlaista kauneutta, ja vähitellen katsoja alkaa itsekin ymmärtää, mitä he ajavat takaa. Huolimatta siitä, miten kammottavia murhat ovat, niiden visuaalista toteutusta ei voi kuin kehua. Symboliikka on myös tärkeää - Will näkee usein harhoja, joissa esiintyy salaperäinen uroshirvi. Hirven merkitystä ei ainakaan tässä vaiheessa selitetä, mutta ehkä parempi niin - jokainen saa tehdä omat johtopäätöksensä. Joka tapauksessa sarjassa ei voi olla aina varma siitä, mikä on totta ja mikä ei.
Psykopaatin vastaanotolla
Hannibal keskittyy pääasiassa Will Grahamin ja Hannibal Lecterin suhteeseen. Punainen lohikäärme antaa ymmärtää, että nämä kaksi eivät tosiasiassa tunteneet kovin hyvin ennen kuin heistä tuli vihollisia, vaikka heillä jonkinlainen yhteys onkin. Vaikka Hannibal on Willin psykiatri, Hannibal on kiinnostunut hänestä henkilökohtaisemmalla tasolla. Will sanoo ensimmäisessä jaksossa, ettei pidä Hannibalia kovin mielenkiintoisena, johon Hannibal vastaa, että hän tulee vielä pitämään. Tästä alkaa suhde, jonka kehittymistä on mielenkiintoista seurata, mutta johon olin oikeastaan vähän pettynyt. Kausi keskittyi enemmän Willin kamppailuun itsensä kanssa ja Hannibalin "avustamisessa" siinä. En oikeastaan saanut kuvaa siitä, mitä Will ajattelee Hannibalista, ja kiinnostus jäi vähän yksipuoliseksi. Tähän tulee toivottavasti muutos seuraavalla kaudella.
Sarjassa tärkeä teema on hulluus. Mikä tekee ihmisestä hullun? Ovatko psykopaatit hulluja? Hannibalin mukaan eivät. Oikeastaan tällä kaudella Will on se, jota voisi luonnehtia hulluksi, mutta yksinkertaisesti siksi, että hän ei hallitse itseään. Hän ei ole paha ihminen. Sen sijaan Hannibal on täysin tietoinen teoistaan eikä tunne niistä minkäänlaista katumusta. Sellainen on oikeastaan aika surullista. Kumpi on loppujen lopuksi parempi vaihtoehto, olla hallitsematta itseään vai olla tietoisesti mielipuoli?
Hieman yllättävää sarjassa oli se, miten suuressa osassa Hannibalin ruoanlaitto lopulta oli. Kaikki ensimmäisen kauden jaksot on nimetty ranskalaisen keittiön mukaan, ja lähes joka jaksossa näemme Hannibalin illallistavan jonkun kanssa. Hannibal nähdäänkin ensimmäisen kerran juuri aterian parissa, mikä on kieltämättä tyylikäs ensiesiintyminen. Sarjan teossa mukana oli myös oikea kokki, joka neuvoi miten tehdä ihmisestä ruokaa. Hannibalin tarjoilemat ateriat näyttävät toki herkullisilta, mutta sääliksi käy päivällisvieraita.
Alku pitkälle tuttavuudelle
Kaikesta kammottavuudestaan huolimatta Hannibal on kuitenkin todella mielenkiintoinen sarja. Sen juoni on koukuttava, näyttelijäsuoritukset upeita (Mads Mikkelsenin takia minä sitä varmaan jatkoinkin) ja ennen kaikkea se sai minut kiinnostumaan Hannibalin hahmosta. Sarjan innostamana luin Punaisen lohikäärmeen, ja seuraavaksi onkin varmaan luvassa Uhrilampaat (The Silence of the Lambs, 1988). Hassua on, etten ennen tätä olisi kuvitellutkaan lähestyväni mitään Hannibal Lecteriin liittyvää, ja nyt hän on jo unissakin. Saatan ymmärtää hahmon suosion. Tavallaan haluan nähdä myös muita näyttelijöitä Hannibalin roolissa, kuten ylistetyn Anthony Hopkinsin, mutta tulen varmaan vertaamaan kaikkia Mads Mikkelseniin. Hän tulee varmaankin aina olemaan se, millaiseksi kuvittelen Hannibalin, enkä pidä sitä lainkaan pahana asiana.
Hannibal on laadukas sarja, jota voin suositella psykologisen kauhun ystäville, mutta en niille, jotka eivät pidä liiasta raakuudesta sarjoissa. En minäkään siitä kyllä pidä, mutta pystyin tämän kerran ylittämään rajani. Jatkan sarjan katsomista ja toivon, ettei luvassa ole kovin pahoja järkytyksiä. Tästä on kyllä jo nyt seurauksensa, esimerkiksi en tiedä tulenko koskaan näkemään liharuokaa samalla tavalla kuin ennen. Mutta kyllä minä sarjasta pidän, vaikka aluksi epäillen suhtauduinkin. Annan arvioksi 4/5 tähteä, sarja on otteessaan pitävä ja kiehtova, mutta olisin toivonut Willin ja Hannibalin suhteeseen enemmän vuorovaikutusta.
(Tulipa minulta taas pitkää tekstiä...)
Kommentit
Lähetä kommentti