New name, new start

Hei, vanhat ja uudet lukijat! 

Tämä blogi on aiemmin ollut nimeltään A Geek Interpreter, ja olen päivittänyt sitä viimeksi kaksi vuotta sitten. Perustin blogin vuoden 2016 alussa, kun halusin alustan populaarikulttuurista puhumiselle. Mutta vaikka blogin ensimmäisenä vuonna postasin suhteellisen paljon, en kahtena seuraavana vuonna postannut yhteensä kuin neljä kertaa. En ole ollut kovin aktiivinen myöskään Disney-blogini Court of Eleanorin puolella, mutta se ei A Geek Interpreteriin verrattuna ole päässyt kokonaan kuolemaan. 

Olen ollut poissa tästä blogista niin pitkään, ettei tuntunut sopivalta enää pitää nimeäkään ennallaan. Tai no, suurin syy on oikeastaan se, että nimi juonsi juurensa BBC:n Sherlock-sarjasta, enkä ole enää neljännen kauden jälkeen voinut kutsua itseäni sarjan faniksi. Siksi nimi tuntui harhaanjohtavalta ja epärelevantilta. Uutta nimeä ei ollut aivan helppo keksiä, mutta halusin sen kuvastavan kaikkea sitä, mistä haluan blogissa kirjoittaa: fiktiota sen kaikissa muodoissa. En ole aiemmin juuri käsitellyt kirjallisuutta tai teatteria, mutta koska nekin ovat minulle hyvin tärkeitä taiteenmuotoja, haluan sen käyvän nimestä selväksi. Toivon, että laajempi aiheiden kirjo herättää minussa myös useammin halun kirjoittaa.

Tiedän ainakin, mistä aloittaa. Olen jo pidemmän aikaa halunnut puhua yhdestä suuresta intohimostani, nimittäin musikaaleista. Pidän monenlaisesta teatterista, mutta musikaali on minusta erityisen hieno teatterin alalaji. Unelmat ovat suuria, rakastumiset salamannopeita ja kaikki uskomaton on uskottavaa, koska koko musikaalimuodosta nauttiminen vaatii sen kaikkien suurimman epäuskon siirtämisen (yritän keksiä suomennosta käsitteelle suspension of disbelief): sen hyväksymisen, että kaikki tärkeät keskustelut ja ajatukset ilmaistaan laulamalla.

Hassuinta on, etten alun perin edes pitänyt musikaaleista erityisesti. Olin yksi niistä, jotka ajattelivat laulun alkaessa "joko taas?" Tämä alkoi muistaakseni muuttua vuoden 2015 jälkeen, kun minusta tuli Disney-fani. Aloin kuunnella musikaalikappaleita, katsoa musikaalielokuvia ja käydä katsomassa musikaaleja teatterissa. Paluuta ei enää ollut. Musikaalimaailma oli vienyt sydämeni. Se oli selvää viimeistään siinä vaiheessa, kun tajusin vain odottavani uutta laulua edellisen jälkeen. Ajatus "taasko lauletaan?" muuttui siis ajatukseksi "milloin lauletaan taas?"

Eli halusin siis kirjoittaa musikaaleista, ja nyt kun kesällä on vihdoin aikaa, päätin tarttua toimeen. Viikon päästä aloitan postaussarjan Sundays of Song. Tavoitteenani on joka sunnuntai julkaista postaus yhdestä musikaalista, jonka olen nähnyt joko teatterissa tai elokuvana, tai molempina. Pelkän cast recordingin kuunteleminen ei siis riitä. Käsittelen tarinaa, näyttelijöitä sekä tietenkin sitä tärkeintä, eli lauluja. En luultavasti etene missään loogisessa järjestyksessä, mutta tuntuu oikealta aloittaa lempimusikaalillani, joka on Hamilton. Tiedän, ettei kyseessä ole mikään jännittävä valinta ja että on olemassa paljon muitakin musikaaleja, mutta Hamilton merkitsee minulle niin paljon ja se on niin nerokas, etten usko koskaan kyllästyväni siihen. Näin sen vuosi sitten Lontoossa, mikä oli yksi elämäni parhaimmista kokemuksista, enkä välillä ole vieläkään uskoa sitä. Mutta siitä lisää ensi viikolla. Toivottavasti olet mukana!